Keitä olemme?

Olemme perustaneet kasvamisen vapauden opintopiirin, koska haluamme etsiä tapoja ajatella koulua, oppimista, kasvamista ja yhdessä oloa uudelleen. Emme halua koulua, jossa opettaja seisoo luokan edessä ja kertoo oppilaille, mitä heidän tulisi tietää. Opettajan on astuttava syrjään ja annettava oppilaille puheenvuoro.

Emme halua olla ainoastaan kriittisiä pedagogeja. Virheiden ja ongelmien etsiminen on tärkeää, mutta tarvitsemme myös uusia näköaloja, vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia – iloa, naurua, leikkiä, tanssia. Haluamme tehdä yhdessä, haluamme olla monikollisia ja monikossa.

Opintopiirissä on toistaiseksi käsitelty mm. Celestin Freinet’n Ihmisten koulu –teosta. Jatkosta neuvotellaan yhdessä ja sovitaan osallistujien tarpeiden ja kiinnostusten mukaan.

Tervetuloa mukaan! Piiri kokoontuu yleensä Star Cafessa Liisankadulla, Helsingin Kruunuhaassa (tai sään salliessa Kaisanimen Kasvitieteellisessä puutarhassa), mutta ajankohta vaihtelee sen mukaan, mikä parhaiten sopii. Jos olet kiinnostunut osallistumaan, ota yhteyttä Anttiin tai Suviin, niin saat lisäinfoa.

Suvi Hanste, suvi.hanste(at)helsinki.fi
Antti Paakkari, antti.paakkari(at)helsinki.fi

”Me emme ole enää itsemme. Jokainen tuntee omansa. Meitä on autettu, innoitettu ja monistettu.”
Gilles Deleuze & Félix Guattari


Alla on sekalainen lista kirjoista, joita piirissä saatetaan käsitellä tulevaisuudessa. Lista ei ole millään muotoa lopullinen tai tyhjentävä ja se varmasti kasvaa ajan mittaan.

Advertisement
%d bloggaajaa tykkää tästä: