Autonomista koulua etsimässä
Liken Into-pamflettisarjassa on juuri julkaistu Koulu ja valta –kirjanen, jossa eri alojen tutkijat tarkastelevat koulun ja vallan suhteita: oman kuvauksensa mukaan kyseessä on ”poliittinen ja filosofinen analyysi koulusta yhteiskunnan valtarakenteiden puristuksessa”.
Kirjoittajat ovat sekalainen joukko ja niinpä tekstien aiheet ja näkökulmatkin vaihtelevat melkoisesti. Teos saa miettimään, mikä mahtaa olla pamfletin funktio ylipäänsä – olen ajatellut pamflettia nimenomaan vaikuttavana tekstinä, jossa pyritään saamaan läpi jokin selkeä pointti. Tässä mielessä Koulu ja valta ei kyllä ole pamfletti ensinkään, vaan pikemminkin lyhyt esseekokoelma, josta ei löydy mitään varsinaista punaista lankaa. Kirjoittajat tosin totesivat julkaisutilaisuudessa, että tämä on yksi kirjan tehtäviä. Ainakin kirja pitää sisällään ns. keskustelunavauksia moneen suuntaan, useat niistä kuitenkin jäävät melkoisiksi tyngiksi.
Kirjoittajia jakaa moni asia eikä yhteisiä nimittäjiä tunnu aina olevan montaa – jollei sellaiseksi oteta jotain ”kriittisen ajattelun” tai ”yhteiskunnallisen valveutuneisuuden” tyyppistä latteutta. Osa kirjoittajista asettuu puolustamaan opettajan valtaa, osa taas on sitä vastaan. Osa kannattaa peruskoulua, osa vastustaa sitä. Osa näkee autonomisuuden hyvänä asiana, osa samastaa sen vastuuttomuuteen.