Opintopiirissämme on paraikaa luettavana Tomi Kiilakosken, Tuukka Tomperin ja Marjo Vuorikosken toimittama artikkelikokoelma Kenen kasvatus? (Vastapaino, 2005). Aluksi otettiin tarkasteluun ensimmäinen osa, joka kritisoi kasvatuksen (alistavia) normeja, vastakkainasetteluja ja rakenteita esimerkiksi sukupuolen näkökulmasta:
Ensimmäisessä artikkelissa Marjo Vuorikoski kysyy: Onko naisen tiedolle sijaa koulutuksessa? Vuorikoski syyttää nykysuomalaista koulua sukupuolisokeudesta ja siitä, että ”miehiselle järkikeskeisyyden ihanteelle rakennettu koulutus ohittaa, mitätöi ja työntää syrjään naisiseksi mielletyt ominaisuudet”, joita ovat esimerkiksi epärationaalisuus, tunteet, ruumiillisuus ja seksuaalisuus (s. 31–32).
Vuorikoski nostaa esiin Jane Roland Martinin mielenkiintoisen näkemyksen siitä, kuinka koulu vetäytyy yksityiselämässä ja perheessä tarvittavien valmiuksien kehittämisestä ja keskittyy työelämässä tarvittavaan osaamiseen. (s. 33)
”Naisten alueeksi mielletyn yksityiselämän ja kodin piirissä tarvittavien valmiuksien ei ole katsottu edellyttävän erityistä osaamista tai on oletettu, että ne opitaan yksityiselämässä.” (s. 33)
”Kun naisinen tieto – tunteet, ruumiillisuus, seksuaalisuus – häivytetään koulutuksen julkisuudesta, ne käsitetään samalla vähemmän merkitykselliseksi kuin virallisen koulun tieto. Samalla ylläpidetään naisiseksi miellettyjen ihmisen olemuspuolten leimaamista vähempiarvoisiksi.” (s. 39)
Tässä Vuorikoski näyttää osuvan johonkin olennaiseen: Vaikka (miehisen tiedon alueelle kuuluvaa) kielellistä ja matemaattis-luonnontieteellistä osaamista mittaavan PISA-kokeen tulokset ovat olleet Suomelle suosiollisia, ei esimerkiksi nuorten hyvinvoinnissa ja kouluviihtyvyydessä ole hurraamista.
”Vuorovaikutukseen kiinteästi kytkeytyvät tunteet on lakaistu virallisesta koulusta näkymättömiin tai niistä puhutaan sellaisin käsittein kuin opetusilmapiiri, opiskeluasenteet ja motivaatio.”
Oppimisessa on laiminlyöty tunteiden lisäksi myös luovuus, huumori, jännitys, leikkimieli, mielikuvitus ja kehon kanssa työskentely, mikä on tehnyt oppimisesta tylsää ja elämälle vierasta. Tunteiden kontrolloimisen vuoksi menetetään myös niihin kätkeytyvät voimavarat ja elämänvoima. (s. 40.)
Vuorikoski tuo esiin myös sen, kuinka seksuaalisuuden ja sukupuolen ei ajatella olevan merkityksellisiä koulun kulttuurissa, koska ne kuuluvat yksityiseen elämän alueeseen. Kuitenkin koulun informaalilla kerrostumalla sukupuolisia identiteettejä rakennetaan esimerkiksi katseiden kautta: aktiivinen katsominen, arvioiminen ja katseilta suojautuminen ovat osa sukupuolen sosiaalista muotoutumista. (s. 44.) Koulussa tulisikin olla tilaa myös yksityisyydelle ja tunteille.
Oppilas ei voi aina olla vain katseiden (ja opetuksen) kohteena – hänen on voitava olla oman oppimisensa ja kasvunsa subjekti. Vuorikosken mukaan dikotomiat, kuten tunne–järki, yksityinen–julkinen tulisi purkaa, ja sallia koulussa myös ihmisen ja oppimisen emotionaalinen puoli.
Avoimet opit - opintopiiri 
Vastaa